keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Retkiveneen korjaus (vielä vaiheessa, opiskelu ja harrastus vie aikaa)





Vähä-Huiturin laguunissa
Vanha retkivene oli tullut pisteeseen, että oli aika kunnostaa se. Kansirakenteet olivat jo pehmenneet ja tummuneet pahasti. Homeen hajukin oli hytässä selkeästi havaittavissa.

Vähä-Huiturin laguunissa heinäkuussa 2005
Vene on valmistettu vuonna 1975 Torniossa Kynsijärven Veneveistämöllä.
Veneen malli on Perämeren alueella hyvin tunnettu.


Runko oli yllättävän hyvänkuntoinen. Kylkilaudat niin ulkoa kuin sisältäkin olivat kovia ja kuivia.
Keulasta ja  perästä kokat olivat jonkinverran pehmenneet.
Ohjaushytän ja keulakannen liittymäkohdassa oli pehmeitä kohtia. Näissä kohdissa vuodot ja tiiveysongelmat ovat hyvin yleisiä.



Veneen purkaminen aloitettiin toukokuussa 2013.

Varovasti tarkasteltiin keulakannen heikkoja kohtia. Kannen pintamateriaalin kuorinta antoi heti vastauksen mistä tunkkainen, selkeä homeen haju tuli. Pitkään jatkunut pienikin vuoto pinnoitteen läpi kattorakenteeseen on tehnyt tehtävänsä kansivaneriin. Kannessa on ollut liimattuna liukaste-esteenä, karkeakuvioinen käsitelty/maalattu kangas.
Keulakannen katto on ollut tavallaan kahden hengittämättömän materiaalin välissä, joten arvata saattaa, että kosteus ei ole päässyt haihtumaan pois rakenteista. Keulakannen sisäpuolella, keulahytässä oleva sisäkatto on ollut päällystettynä muovisella keinonahkakuvioisella pintamateriaalilla, joka ei ole hengittänyt.
Talven säilytyksen aikana kattorakenteet eivät ole koskaan ehtineet kuivata täysin kevääseen mennessä. Talvellahan rakenteissa ollut kosteus on jäätynyt.
.
.
Veneen purkamisesta ja uudelleenrakentamisesta tekstiä ja kuvia tähän.
.
Keulakannen pinnan purkua
Kannen purkaminen oli hyvin työlästä. Pintamateriaali oli liimattuna kansivaneriin. Pieninä palasina saatiin kannen pinnoitus kuitenkin purettua.
Kannen vaneri oli osittain hyvässäkin kunnossa, homeen hajua lukuunottamatta. Joissain paikoin kansi taas oli hyvin tummunut ja selkeästi lahonnut.

Keulakannen pinnan purkua
Vanerin päällä oleva tumma, ruskean vihertävä massa on liimaa, jolla liukaste-este on ollut kiinnitettynä hytän kattoon.


Pinnoite kuorittu pois
Nyt on kansi kuorittuna. Katon keskilinjalla, jossa on katteen sauma, on lahovaurioita eniten.
Siinä missä ei ole vuotoa ollut, vaneri on säilynyt kohtuullisesti huomioonottaen veneen valmistusvuoden 1975.


Hytän katto purettuna

Lohduton näky. Keulahytän katto on nyt purettu.



Veneen purkamisesta ja uudelleenrakentamisesta tekstiä ja kuvia tähän.


Keulakansi purettuna
Keulakannen purkamisen jälkeen. Keulahytästä ei ole jäljellä muuta kuin etuikkuna.
Ohjauspaneelikin on pukin päälle nostettuna. Moottori on avoimena keskellä venettä.
Paluuta ei enää ole.
Nyt on vain jatkettava purkamista.
.
.
Veneen purkamisesta ja uudelleenrakentamisesta tekstiä ja kuvia tähän.
.
.
.

Veneen sisustuksen pintakäsittelyä.

Vaneriin kaiverrettuna tyylitelty ankkuri. Kaiverrettu ura on täytetty valkoisella liimamassalla.
Veneen takaosassa tämän luukun alla säilytetään ankkuria.

Ankkuripilssin kansi



Veneen takaosassa luukun kansi sovitettuna paikoilleen.


Luukun alta löytyy ankkuri


.
.
Vene laskettiin vesille elokuussa 2014. Oli mielenkiintoista nähdä miten veneen asento ja vakavuus on muuttunut keulahytän ja ajohytän korotuksen vuoksi.
Keulahyttää on jatkettu yhden rungon kaaripuun välin n. 30cm verran eteenpäin, joten painopiste on ainakin sen vuoksi siirtynyt hivenen eteenpäin.
Vastaavasti hyttää on jatkettu myös taaksepäin, jolloin se kompensoi hiukan painopisteen siirtymistä.

Vesillelasku elokuussa 2014

.
.
.


Veneen neitsytmatka tehtiin vanhalle tutulle paikalle Vähä-Huiturin laguuniin elokuussa 2014.


Vähä-Huiturin laguunissa



Kiinnitettiin vene saaren rantaan ja otettiin saarelle mukaan kahvittelutarvikkeet.
Tehtiin tulet nuotiopaikalle ja nautittiin makoisat retkikahvit.
Tämä ilta oli erityisen hiljainen. Muita veneilijöitä oli hyvin vähän liikkeellä.








 Elokuun ilta oli rauhallinen, aurinko paistoi ja vesi oli lämmin.
Ilta-auringossa Vähä-Huiturin laguunissa


Elokuun lopulla on tavallisesti hienoja ilmoja. On tyyntä ja rauhallista.
Rantauduttiin myös Etukariin.
Taustalla vasemmalla horisontissa on Isohuiturin saari.

Etukarin laiturissa